Lapsi on saanut raivarit kiellostasi, riidellyt sisaruksen kanssa ja rikkonut sen aikana sisaren palikkatornin, tai itkee hillittömästi, kun ei ole saanut haluamaansa. Milloin on mielestäsi hyvä aika keskustella järjen tasolla lapsen kanssa hankalasta tilanteesta?
Tunne ja järki ovat kuin kiikkulauta. Kun tunne kohoaa mittarissa ylöspäin, järjen ja harkinnan osuus ajattelussa käy vähäisemmäksi.
Haastavissa tilanteissa lapsen kanssa sekä aikuisella että lapsella saattaa tunne nousta hallitsevaksi. Tunteen vallassa aikuinen voi esimerkiksi käskyttää tai selittää lapsen tunnetta pois (“rauhoitu!“, “älä itke!“, “ei tässä tilanteessa kuulu tuntua tuolta“, “asia ei ole niin kuin sinä nyt tunnet, tässä kuulet miksi“), ottaa lasta hallintaan yli menevillä rangaistuksilla (“Nyt viikko arestia, eikö kuulu! No sitten kuukausi arestia!“) tai yrittää hyvitellen hallita tilannetta (“Otetaanpa jotain herkkua!“).
Tunteen ollessa korkealla myöskään lapsi ei pysty ottamaan vastaan ohjeita samalla tavalla kuin rauhallisessa mielentilassa. Tunteen vallassa lapsi ei myöskään pysty ajattelemaan, miltä esimerkiksi riidan toisesta osapuolesta tuntuu tai mikä on kaikille reilua.
Jos tunnistat joskus näin toimivasi, älä huoli, lapsi ei mene siitä rikki. Toistuvana tapana toimia hankalissa tilanteissa tämä ei kuitenkaan opeta lapselle keinoja säädellä tunteita.
Paras tuki lapselle hankalassa tilanteessa “tunteen ollessa päällä” on rauhallinen ja empaattinen aikuinen. Tunteiden laskeuduttua – tai joskus jopa aivan toisessa hetkessä – voi keskustella, miltä tilanne muista tuntui, miten tilanteen voisi nähdä jatkossa toisella tavalla, mitä ongelmanratkaisukeinoja tai rauhoittavia ajatuksia siinä voisi käyttää jatkossa, tai mikä seuraamus lapselle siitä koituu, jos aikuinen on päättänyt sellaisen määrätä.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.